Cygnus (avaruusalus)

Ensimmäinen Cygnus-kapseli kuvattuna 29.9.2013

Cygnus on Orbital Sciences Corporation -yhtiön valmistama avaruusalus, jolla lähetetään rahtia Kansainvälistä avaruusasemalle. Kapseli laukaistaan yhtiön omalla Antares-raketilla. Aluksen ensimmäinen laukaisu ja samalla telakoituminen avaruusasemalle tapahtui syyskuussa 2013. Ensimmäinen varsinainen huoltolento tapahtui tammikuussa 2014.

Alus on nimetty Joutsenen tähtikuvion kreikankielisen nimen mukaan. Cygnus on osa NASAn Commercial Orbital Transportation Services (COTS) -ohjelmaa, jonka tarkoitus on kehittää kaupallista avaruutoimintaa. Cygnus on Dragon-kapselin jälkeen toinen kaupallinen avaruusaseman huoltoalus. Niiden lisäksi asemaa huolletaan avaruussukkulan käytöstä poiston jälkeen venäläisellä Progress-aluksella, ESA:n ATV-aluksella ja japanilaisella HTV-aluksella.

Cygnusia ei laukaista Floridan Cape Canaveralista vaan laukaisupaikkana toimii NASAn Virginiassa sijaitseva Wallops Flight Facility -tukikohta.

Alus ei telakoidu itsenäisesti, vaan avaruuaseman miehistö ohjaa kapselin telakointiporttiin aseman Canadarm2-robottikäsivarren avulla. Cygnus ei laskeudu Maahan, vaan tuhoutuu pudotessaan ilmakehään.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search